Emsland

Landkreis Emsland
Vaakunavaakuna
Sijainti
Osavaltio Ala-Saksi
Piirikunnan keskus Meppen
Pinta-ala 2 882,07 km²
Väkiluku 319 488 (31.12.2015) [1] 
Väestötiheys 110 as/km²
Kuntien lukumäärä 60
Rekisteritunnus EL
Infobox OK

Emslandin piirikunta (saks. Landkreis Emsland) on piirikunta Ala-Saksin osavaltiossa pohjois-Saksassa. Alue on saanut nimensä Ems-joen mukaan. Piirikunnan asukasluku oli 319 488 vuoden 2015 lopussa. Pinta-ala on 2 882,07 km²[1].

Emsland oli pitkään harvakseen asutettu, koska alue oli soista alamaata. Keskiajalla Ems-joen varrelle nousi joitakin asutuksia. 1920–1940-luvuilla alueelle nousi uusia siirtokuntia. Viimein 1950-luvulla alueella aloitettiin kehitysprojekti. Suot kuivatettiin tarkoituksena muuttaa piirikunta teollisuusalueeksi. Emslandin luonne on muuttunut kovasti viime vuosikymmeninä, joskin Hümmlingin kaltaisilla alueilla on vielä jälkiä vanhasta.

Natsi-Saksan aikana Emslandiin perustettiin 15 keskitysleiriä. Niistä ensimmäinen, Börgermoorin keskitysleiri oli yksi Saksan ensimmäisistä.

Lähteet

  1. a b 100 Bevölkerungsfortschreibung – Basis Zensus 2011, Stand 31. Dezember 2015 Landesbetrieb für Statistik und Kommunikationstechnologie Niedersachsen. Viitattu 19.7.2017.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Emsland Wikimedia Commonsissa
Ala-Saksin piirikunnat ja kaupunkipiirit
  • Ammerland
  • Aurich
  • Braunschweig
  • Celle
  • Cloppenburg
  • Cuxhaven
  • Delmenhorst
  • Diepholz
  • Emden
  • Emsland
  • Friesland
  • Gifhorn
  • Goslar
  • Göttingen
  • Grafschaft Bentheim
  • Hameln-Pyrmont
  • Hannoverin piirikunta
  • Harburg
  • Helmstedt
  • Hildesheim
  • Holzminden
  • Leer
  • Lüchow-Dannenberg
  • Lüneburg
  • Nienburg
  • Northeim
  • Oldenburgin piirikunta
  • Oldenburg
  • Osnabrückin piirikunta
  • Osnabrück
  • Osterholz
  • Osterode am Harz
  • Peine
  • Rotenburg
  • Salzgitter
  • Schaumburg
  • Soltau-Fallingbostel
  • Stade
  • Uelzen
  • Vechta
  • Verden
  • Wesermarsch
  • Wilhelmshaven
  • Wittmund
  • Wolfenbüttel
  • Wolfsburg