Leiden-asteikko

Leiden-asteikko (yksikön tunnus °L tai ÐL) on historiallinen lämpötila-asteikko, jota käytettiin 1900-luvun alkupuolella matalien, alle −183 °C, lämpötilojen mittaamiseen Hollannissa. Se on empiirinen asteikko, jonka kaksi referenssipistettä ovat luonnollisen vedyn kiehumispiste (noin 20,4 K) ja hapen kiehumispiste (noin 90 K). Näille pisteille annettiin lämpötilat 0 °L ja noin 70 °L. Asteikkovälinä käytettiin kelvineitä, joten absoluuttinen nollapiste oli noin −20,4 °L. Koska lämpötilat mitataan vedyn kiehumispisteen suhteen, kutsutaan sitä suhteelliseksi asteikoksi. Mittausteknisesti sen asteikko on välimatka-asteikko, jossa termodynaamisia laskelmia voi tehdä ainoastaan lämpötilaerojen avulla.^{[1][2][3][4][5]}

Heike Kamerlingh Onnes (1853–1926) perusti kylmälaboratorion vuoden 1894 tienoilla Leideniin Alankomaihin. Mittareiden nesteenä käytettiin nesteytettyä happea, jonka kiehumispiste on −183 °C. Muut mittaustekniikat kehittyivät 1900-luvulla niin, että happimittareista voitiin luopua. Koska asteikko on 1 °C = 1 K = 1 °L, saadaan helpot muunnoskaavat

${\displaystyle {\frac {t}{^{\circ }C}}={\frac {t}{^{\circ }L}}-253}$

ja

${\displaystyle {\frac {t}{^{\circ }L}}={\frac {t}{^{\circ }C}}+253}$

• Rantala, T.: Lämpöopin luentomoniste (18. Lämpötila, lämpölaajeneminen ja ideaalikaasu) (Arkistoitu – Internet Archive), 1997, Oulun yliopisto
• Hyhkö, Heikki: Tilastotieteen johdantokurssi (Arkistoitu – Internet Archive), 2013

• Science & Society - Picture Library: Backing board for thermometer, c 1758.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Leiden scale