Lush Life (Zara Larssonin kappale)

”Lush Life”
Zara Larsson
Singlen ”Lush Life” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta So Good
 Äänitetty  2015
 Julkaistu 5. kesäkuuta 2015[1]
 Formaatti digitaalinen lataus
 Tuottaja(t) Freedo, Shuko
 Tyylilaji elektropop[2]
 Kesto 03.21
 Levy-yhtiö TEN Music Group, Epic Records, Sony Music Entertainment
Zara Larssonin muut singlet
”Weak Heart”
2015
”Lush Life”
2015
”Never Forget You”
2015

Lush Life on ruotsalaisen laulajan Zara Larssonin musiikkikappale. Se julkaistiin hänen toisen, So Good-studioalbumin johdantosinglenä Ruotsissa 5. kesäkuuta[1] ja muualla maailmassa 9. kesäkuuta 2015.[3] Kappaleen ovat kirjoittaneet Emanuel Abrahamsson, Marcus Sepehrmanesh, Linnea Södahl, Fridolin Walcher, Christoph Bauss ja Iman Conta Hultén. Kappaleen tuotannosta vastasivat puolestaan Freedo sekä Shuko.[4] Kappaleelle on toteutettu kolme erilaista musiikkivideota. Niistä ensimmäisen ohjasi Måns Nyman ja sillä nähdään Larsson tanssimassa valkoisella taustalla.[5] Toinen video on uudelleeneditoitu versio alkuperäisestä, jossa on tällä kertaa värit ja se on suunnattu kansainvälisille markkinoille.[6] Kolmas video on puolestaan Yhdysvaltain markkinoille suunnattu Mary Clertén ohjaama versio, joka julkaistiin 5. heinäkuuta 2016. Tällä versiolla nähdään Larsson tanssimassa pastellisävyisillä taustoilla.[7]

"Lush Life" oli kaupallisesti kansainvälinen menestys, sen päästyä singlelistan viiden parhaan joukkoon Alankomaissa, Australiassa, Belgiassa (Flanderi), Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Israelissa, Itävallassa, Luxemburgissa, Norjassa, Ruotsissa, Saksassa, Skotlannissa, Slovakiassa, Sveitsissä, Tanskassa ja Unkarissa. Lisäksi se pääsi kymmenen parhaan joukkoon Espanjassa, Suomessa, Tšekissä ja Uudessa-Seelannissa. Kappale on mukana myös tanssipelin Just Dance 2019 lisämateriaalipainoksessa nimeltään Just Dance Unlimited.[8]

Lähteet

  1. a b Lush Life - Single by Zara Larsson on Apple Music itunes.apple.com.
  2. Zara Larsson's new Lush Life music video debuts ew.com.
  3. iTunes Store (UK) - Music - Zara Larsson - Lush Life - Single itunes.apple.com.
  4. Zara Larsson ‎– Lush Life on Discogs discogs.com.
  5. Zara Larsson: Lush Life (Video 2015) - Full Cast & Crew imdb.com.
  6. ZARA LARSSON'S "LUSH LIFE" VIDEO REACHES 100 MILLION VIEWS headlineplanet.com.
  7. Zara Larsson's New "Lush Life" Video Will Brighten Up Your Day thefader.com.
  8. Just Dance Unlimited: Carnival Celebration - Ubisoft (US) youtube.com.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Lush Life (Zara Larsson song)
Tämä singleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.