Möðruvallabók

Kuva Möðruvallabók-käsikirjoituksesta (AM 132 fol).

Möðruvallabók (suom. ”Möðruvellirin kirja”) on keskiaikainen islantilainen kokoelmakäsikirjoitus, joka sisältää islantilaissaagoja. Käsikirjoitus on saanut nimensä siihen vuonna 1628 nimensä merkinneen omistajan, Magnús Björnssonin, asuinpaikan eli Eyjafjörður-vuonon alueella sijaitsevan Möðruvellir-nimisen tilan mukaan. Möðruvallabók on laadittu 1300-luvulla, mahdollisesti vuosisadan puolivälissä tai vuosien 1330–1370 välisenä aikana. Samalla vuosisadalla valmistui myös muita vastaavia saagojen kokoelmakäsikirjoituksia, kuten Vatnshyrna ja Flateyjarbók. Möðruvallabók on yksi merkittävimmistä islantilaissaagojen käsikirjoituksista. Osa käsikirjoituksessa olevista saagoista on säilynyt vain Möðruvallabókissa tai sen pohjalta tehdyissä kopioissa.[1]

Käsikirjoituksen alkuperä ja vaiheet

Möðruvallabókin on pääosin kirjoittanut yksi kirjuri, jota ei tunneta nimeltä. Saman kirjurin käsiala esiintyy kuitenkin myös useissa muissa saman aikakauden käsikirjoituksissa. Lisäksi käsikirjoituksessa on muutamia toisen kirjurin kirjoittamia lisäyksiä. Myös tämän kirjurin käsiala tunnetaan muista aikalaiskäsikirjoituksista. Tutkijoiden mukaan Möðruvallabók on todennäköisesti kirjoitettu Pohjois-Islannissa. Työn on mahdollisesti alkujaan tilannut Möðruvellirin tilan silloinen omistaja.[2]

Käsikirjoitus säilyi Möðruvellirin tilalla, kunnes islantilainen käsikirjoituskeräilijä, Kööpenhaminan yliopiston professorina toiminut Árni Magnússon (1663–1730) sai Möðruvállabókin omistukseensa 1600-luvun lopulla. Möðruvallabók sijaitsi Kööpenhaminassa vuoteen 1974 saakka, jolloin se palautettiin takaisin Islantiin osana silloista suurempaa käsikirjoitusten palautusprosessia.[3]

Käsikirjoituksen sisältämät tekstit

Möðruvallabók sisältää seuraavat yksitoista islantilaissaagaa ja -tarinaa, joista osa on säilynyt vain osittain: [4]

  • Brennu-Njáls saga (Poltetun Njállin saaga)
  • Egils saga Skallagrímssonar (Egillin, Kalju-Grimrinpojan saaga)
  • Finnboga saga ramma (Finnbogi Vahvan saaga)
  • Bandamanna saga
  • Kormáks saga
  • Viga-Glúms saga (Tappaja-Glúmrin saaga)
  • Droplaugarsonar saga
  • Ölkofra saga (tai: Ölkofra þáttr)
  • Hallfreðar saga
  • Laxdæla saga (Lohilaaksolaisten saaga)
  • Fóstbræðra saga (Veriveljien saaga)

Katso myös

Lähteet

  • Clunies Ross, Margaret. 2010. The Cambridge Introduction to the Old Norse-Icelandic Saga. Cambridge Introductions to Literature. Cambridge: Cambridge University Press.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Stefán Karlsson. 1993. Möðruvallabók. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 426–427.

Viitteet

  1. Stefán Karlsson 1993, 426; Simek & Hermann Pálsson 2007, 270–271; Clunies Ross 2010, 144.
  2. Stefán Karlsson 1993, 426; Clunies Ross 2010, 144.
  3. Simek & Hermann Pálsson 2007, 20–21; Clunies Ross 2010, 144.
  4. Stefán Karlsson 1993, 426; Simek & Hermann Pálsson 2007, 271.

Käännökset ja editiot

  • Einar Ólafur Sveinsson (toim.). 1933. Möðruvallabók. (Codex Mödruvallensis): MS No 132 fol. in the Arnamagnaean Collection in the University Library of Copenhagen. Corpus codicum Islandicorum Medii Aevi, 5. Køpenhavn: [s. n].

Aiheesta muualla

  • Lisätietoja Möðruvallabók-käsikirjoituksesta (AM 132 fol) Handrit.is -sivustolla
  • Möðruvállabók-käsikirjoitus kuvattuna Handrit.is -sivustolla