Nidarosin tuomiokirkko

Tuomiokirkon läntinen julkisivu.

Nidarosin tuomiokirkko (norj. Nidarosdom) on kirkkorakennus Trondheimin kaupungissa Norjassa. Sitä pidetään Norjan merkittävimpänä kirkkona, ja se on Pohjois-Euroopan suurimpia kirkkorakennuksia. Kirkko on Norjan evankelis-luterilaisen kirkon Nidarosin hiippakunnan pääkirkko. Rakennuksen tyylissä on sen pitkän rakennusvaiheen vuoksi nähtävillä romaanista ja goottilaista arkkitehtuuria.

Historia

Kirkkorakennuksen rakennustyöt käynnistettiin vuoden 1070 tienoilla, ja ne saatiin päätökseen noin vuonna 1300. Rakennus vaurioitui pahoin vuosien 1327 ja 1531 tulipaloissa. Vuonna 1708 rakennus paloi lähes kokonaan, ainoastaan kiviseinät jäivät jäljelle. Tulipalo raivosi kirkossa taas vuonna 1719 salaman iskettyä rakennukseen. Suuret kunnostus- ja uudelleenrakennustyöt aloitettiin kirkossa vuonna 1869[1]. Niitä johti alun perin arkkitehti Heinrich Ernst Schirmer, loppuun ne saattoi Christian Christie. Työt saatiin virallisesti valmiiksi vuonna 2001.

Kirkon sininen siluetti on kuvattuna mustaa taustaa vasten norjalaisen black metalia soittavan Mayhem-yhtyeen vuonna 1994 julkaistun De Mysteriis Dom Sathanas-albumin kannessa. Lehdistölle antamassaan lausunnossa kahdeksasta Norjassa tapahtuneesta kirkon poltosta vastuun ottanut yhtyeen basisti Varg Vikernes kertoi suunnitelleensa levyn julkaisun aikaan kyseisen kirkon räjäyttämistä yhdessä yhtyetoverinsa Euronymouksen kanssa. Vikernes kuitenkin murhasi Euronymouksen ennen albumin julkaisua, eikä kirkon räjäyttämistä koskaan edes yritetty.

Lähteet

  1. Evensberget, Snorre; Rekiaro, Ilkka, käänt.: Norja, s. 193. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29327-X.

Aiheesta muualla

  • Verkkosivut
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nidarosin tuomiokirkko Wikimedia Commonsissa

Norja
Norjan evankelis-luterilaiset tuomiokirkot
Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.