Nils Ferlin

Nils Ferlin (noin vuonna 1960)

Nils Johan Einar Ferlin (11. joulukuuta 1898 Karlstad – 21. lokakuuta 1961 Tukholma) oli suosittu ruotsalainen runoilija. Hänen runojaan on sävelletty lauluiksi, ja niitä ovat levyttäneet muun muassa Hootenanny Singers ja Thorstein Bergman. Suomeksi Ferlinin runoja on Aappo I. Piipon suomennoksina laulanut levylle Pauli Virta. Runoja sävyttää paitsi huumori, myös kirpeä pessimismi. Ferlin on runoissaan aina vähäosaisen puolella ja pilkkaa poroporvarillisuutta.lähde?

Ferlin asui pitkään Tukholmassa Norrmalmin kaupunginosassa alueella, jota tuolloin kutsuttiin nimellä Klara. Tukholman keskustassa on Ferlinin patsas.lähde?

Ferlin julkaisi esikoiskokoelmansa En döddansares visor 1930 ollessaan sekalaisissa töissä, muun muassa merimiehenä. Hän oli julkaissut myös kupletteja. Hänen tuotantoaan on verrattu C. M. Bellmanin ja Lasse Lucidorin lyriikkaan, muun muassa niiden laulullisuuden vuoksi. Monia onkin sävelletty.[1]

Ferlinin muistoksi on perustettu Ferlinpriset, jonka myöntää ruotsinkieliselle runoudelle Nils Ferlin -seura. Palkinnon ovat saaneet muun muassa Bo Carpelan 1981, Solveig von Schoultz 1988, Ralf Parland 1989, Eeva Kilpi 2007. Lisäksi seura myöntää Trubadurpriset-nimistä palkintoa, jonka on saanut muun muassa Barbara Helsingius 1994.[2]

  • Nils Ferlinin patsas Tukholmassa (Karl Göte Bejemark).
    Nils Ferlinin patsas Tukholmassa (Karl Göte Bejemark).
  • Nils Ferlinin patsas Filipstadissa (Karl Göte Bejemark).
    Nils Ferlinin patsas Filipstadissa (Karl Göte Bejemark).

Teokset

  • En döddansares visor, 1930
  • Barfotabarn, 1933
  • Goggles, 1938
  • Med måga kulörta lyktor, 1944
  • Kejsarens papegoja, 1951
  • Från mitt ekorrhjul, 1957
  • En gammal cylinderhatt, 1962 (postuumi)
  • Dikter, 1964 (postuumi)
  • Bröder under vindar sju, 1982 (postuumi)

Suomennetut teokset

  • Surkimuksen lauluja (En döddansares visor), suom. Leo Saukkoriipi, julkaisija Tornio: L. Saukkoriipi 1990
  • Lauluja elämälle, suom. Aappo I. Piippo, Tukholma, Finn-kirja 1980 ISBN 91-7428-025-2

Lähteet

  1. Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Ferlin, Nils”, Otavan kirjallisuustieto, s. 215. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
  2. Nils Ferlin Sällskapet go.to. Viitattu 8.10.2009. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

  • Luettelo Nils Ferlinin suomennetuista runoista antologioissa, (Arkistoitu – Internet Archive) Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Latvia
  • Tšekki
  • Alankomaat
  • Puola
Taiteenala
  • KulturNav
  • MusicBrainz
Muut
  • IdRef