Rautpohja

Funktionalistinen kerrostalo Rautpohjassa

Rautpohja on pienalue Mäki-Matin kaupunginosassa Jyväskylässä. Se sijaitsee noin 1,5 kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustasta.[1] Rautpohjan pienalueen pinta-alasta suurin osa teollisuusaluetta, mutta siellä on myös kerrostalokortteleita. Alueen väkiluku oli 710 vuoden 2020 lopussa.[2]

Rautpohjassa sijaitsee vuosina 1938–1940[1] rakennettu kerrostaloalue, joka kuuluu museoviraston tekemään luetteloon valtakunnallisesti arvokkaista rakennetuista kohteista. Nämä 14 funktionalistista lamellitaloa, johtajan ja insinöörien asuintalot sekä huoltorakennus rakennettiin Valtion tykkitehtaan työläisiä varten. Kerrostaloalueen suunnittelivat Airi Seikkala-Viertokangas ja Märtha Lilius-Tallroth.[3][4] Rautpohjassa on myös toinen kerrostaloalue, jossa on sekä 1940-luvun loppupuolella että 2010-luvulla valmistuneita kerrostaloja.[1]

Alueella sijaitsevat Moventas-yhtiön tehdas, Valmetin Rautpohjan tehdas ja Savelan voimalaitos.[1]

Rautpohjan nimi viittaa samannimiseen Tuomiojärven lahteen. Teollisuusalue nimettiin lahden mukaan ennen sitä lähempänä sijaitsevan Kortepohjan perustamista.[5]

Kuvia

  • Suojelualueen funkkistaloja.
    Suojelualueen funkkistaloja.
  • Vuonna 1948 rakennettu kerrostalo Valajankadulla.
    Vuonna 1948 rakennettu kerrostalo Valajankadulla.
  • Vuonna 2011 rakennettu kerrostalo Valajankadulla.
    Vuonna 2011 rakennettu kerrostalo Valajankadulla.
  • Valmetin tehdas Rautpohjassa.
    Valmetin tehdas Rautpohjassa.
  • Teollisuusaluetta.
    Teollisuusaluetta.

Lähteet

  1. a b c d Jyväskylän karttapalvelu Jyväskylän kaupunki. Arkistoitu 22.11.2020. Viitattu 4.7.2017.
  2. Jyväskylän väestö pienalueittain. Jyväskylän kaupunki. Viitattu 2.1.2022.
  3. http://www.saunalahti.fi/~lindhto/lisuri/kuvat/Lindh-108-135.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. http://www3.jkl.fi/kaavoitus/pdf/Rautpohja.pdf
  5. Sirkka Paikkala (SP): Rautpohja (s.374) Suomalainen paikannimikirja. Kotimaisten kielten keskus, kotus.fi. Viitattu 16.10.2023.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rautpohja Wikimedia Commonsissa
01 Kantakaupunki

1. Keskusta (Kirkkopuisto) · 2. Harju · 3. Puistola (Aren aukio; Tourujoki) · 4. Lutakko · 5. Mattilanpelto · 6. Mäki-Matti (Hippos; Rautpohja)  · 9. Kukkumäki · 11. Nisula (Viitaniemi) · 12. Taulumäki · 14. Tourula (Kangas) · 29. Mannila

02 Kypärämäki-Kortepohja

7. Kypärämäki (Köhniö) · 8. Savela · 17. Kortepohja (Haukkala; Kortesuo; Laajavuori; Ylioppilaskylä)

03 Lohikoski-Seppälänkangas

13. Lohikoski (Holsti; Kyyhkysenmäki; Lahjaharju; Paloniemi) · 19. Seppälänkangas (Heinälampi) · 48. Tyyppälä · 64. Ankeriasjärvi

04 Huhtasuo

15. Kangasvuori (Pupuhuhta; Rasinrinne; Seppälä) · 20. Huhtasuo (Huhtakeskus; Kangaslampi; Sulku)

05 Kuokkala

22. Ristonmaa · 23. Kuokkala (Ainolanranta; Kekkola; Pohjanlampi; Tikka) · 24. Kuokkalanpelto · 25. Ristikivi · 26. Nenäinniemi · 27. Hämeenlahti (Samulinniemi)

06 Keltinmäki-Myllyjärvi

18. Keltinmäki (Keltinkeskus; Mustalampi; Myllyjärvi; Mäyrämäki; Ylä-Myllyjärvi) · 35. Taka-Keljo · 36. Hanhiperä · 37. Valkeamäki

07 Keljo

10. Keljo (Keljonkeskus; Tarhamäki; Valkola) · 21. Keljonkangas (Sarvivuori) · 28. Sääksvuori · 30. Etelä-Keljo

08 Halssila

16. Halssila (Aittorinne; Kivistö; Tuohimutka)

09 Säynätsalo

31. Säynätsalo · 32. Lehtisaari · 33. Muuratsalo (Haikka) · 34. Kinkovuori

10 Tikkakoski-Nyrölä

58. Nyrölä · 60. Kuikka · 61. Tikka-Mannila · 62. Tikkakoski · 63. Kuukanpää

11 Palokka-Puuppola

41. Palokka · 42. Mannisenmäki · 43. Rippalanmäki · 44. Haukkamäki · 45. Kirri · 46. Heikkilä · 47. Pappilanvuori · 49. Hiekkapohja · 50. Matinmäki · 51. Jylhänperä · 52. Puuppola · 53. Saarenmaa · 57. Vertaala

12 Vaajakoski-Jyskä

65. Sulunperä · 66. Jyskä · 67. Väinölä · 68. Haapaniemi · 69. Vaajakoski (Wessmanninmäki) · 70. Kaunisharju · 71. Tölskä · 72. Kanavuori · 73. Hupeli (Kairahta) · 74. Laajaranta (Vuoritsalo) · 75. Oravasaari · 76. Pohjola · 77. Pitkäjärvi · 78. Leppälahti · 79. Mehtovuori

13 Kuohu-Vesanka

38. Ruoke · 54. Vesanka (Perälä) · 55. Kuohu · 56. Varsalanperä

14 Korpilahti

80. Kirkonmäki · 81. Ikolanmäki · 82. Iloniemi · 83. Kemppaisenmäki · 84. Kotamäki · 85. Tähtiniemi · 86. Korpiaho-Heinosniemi · 87. Tikkala (Moksi; Sarvenperä; Tikkala) · 88. Hirvimäki-Puolakka (Saakoski) · 89. Vespuoli (Oittila; Putkilahti)