Saltvikin kirkko

Saltvikin kirkko
Saltvikin kirkko vuonna 1991.
Saltvikin kirkko vuonna 1991.
Sijainti Saltvik, Ahvenanmaa
Koordinaatit 60°16′31″N, 020°03′05″E
Rakentamisvuosi noin 1370-luku
Materiaali harmaakivi
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Saltvikin kirkko on kirkkorakennus Saltvikissä Ahvenanmaalla. Se on pyhitetty Pyhälle Marialle. Sen paikalla sijaitsi ennen muinoin puukirkko, jonka se korvasi. Rakennuksen runkohuone voidaan ajoittaa 1300-luvun puolivälin jälkeiselle ajalle, ehkä 1370-luvulle.[1] Kirkon torni on puolestaan 1380-luvulta.[1] 1700-luvun puolessa välissä torniin lisättiin barokkihenkinen yläosa. Kirkossa on muun muassa vuodelta 1832 oleva saarnatuoli, vuodelta 1862 oleva Robert Wilhelm Ekmanin suunnittelema alttaritaulu, sekä vuonna 1659 valmistunut maalaus, joka esittää Pyhää Yrjöä ja lohikäärmettä. Saarnatuoli sijaitsi aiemmin kirkkosalin vasemmalla sivulla, mutta se siirrettiin nykyiselle paikalleen kirkon viimeisessä, vuosina 1956–1957 tehdyssä peruskorjauksessa. Tällöin rakennettiin myös urkuparvi.

Kirkon 19-äänikertaiset urut on rakentanut Veikko Virtanen vuonna 1973.

Katso myös

Lähteet

  1. a b Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 411. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saltvikin kirkko Wikimedia Commonsissa
  • Saltvikin kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
Huomattavia suomalaisia kirkkorakennuksia
Tuomiokirkkoja

Espoo • Helsinki • Kuopio • Lapua • MikkeliOuluPorvooTurkuTampere

Katedraaleja

Uspenskin katedraaliPyhän Nikolaoksen katedraali • Pyhän Kolminaisuuden katedraali • Pyhän Henrikin katedraali

Paikkamäärältään suuria

KerimäkiLapväärtti • Johanneksenkirkko • NurmesKeski-Porin kirkkoHeinävesi

Vanhoja puukirkkoja

Ulrika Eleonoran kirkko • MuhosPetäjäveden vanha kirkkoSammattiSodankylän vanha kirkkoUudenkaupungin vanha kirkkoVöyrin puukirkko

Vanhoja kivikirkkoja

EckeröHammarlandHattulan Pyhän Ristin kirkkoHollolaJomalaLemlandNousiainenPernaja • Saltvik • SundTyrvään Pyhän Olavin kirkkoUlvila

Modernistisia

KannonkoskiLakeuden RistiNakkilaRajamäkiTemppeliaukion kirkkoVarkauden pääkirkko

Luovutettujen alueiden kirkkoja

Sortavalan apostolien Pietarin ja Paavalin kirkkoKristuksen kirkastumisen katedraaliViipurin tuomiokirkkoViipurin vanha tuomiokirkkoTerijoen ortodoksinen kirkko

  • n
  • k
  • m
Perustiedot Wikidatassa: Saltvikin kirkko (Q10660791)
ohje
esiintymä kohteesta
kirkko
valtio
sijaitsee hallinnollisessa alueyksikössä
koordinaatit
60°16′31″N 20°03′05″E / 60.27528°N 20.05139°E / 60.27528; 20.05139
Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.