Stephen Kingin Sairaala

Stephen Kingin Sairaala (engl. Stephen King’s Kingdom Hospital) on kolmetoistaosainen televisiosarja, joka perustuu Lars von Trierin tanskalaiseen Valtakunta-sarjaan, jonka kauhukirjailija Stephen King muokkasi amerikkalaiselle televisiolle. Ensimmäisen kerran sarja näytettiin ABC-kanavalla maaliskuun kolmannesta heinäkuun viidenteentoista päivään vuonna 2004. Sarjan näyttäminen keskeytyi NBA-pudotuspelien ajaksi. Jaksot olivat tunnin pituisia lukuun ottamatta ensimmäistä ja viimeistä jaksoa, jotka olivat kaksituntisia. Suomessa sarjaa näytettiin Nelosen myöhäisillassa keväällä 2006.

Sairaala jäi yhden kauden mittaiseksi. Vaikka sarjan ensimmäinen jakso sai suurimmat uuden draamasarjan katsojaluvut sinä vuonna ABC:llä, myöhemmissä jaksoissa katsojaluvut putosivat, ja ABC ei halunnut sarjan kilpailevan CSI:n kanssa. Koko sarja on julkaistu DVD:llä, myös Suomessa.

Juoni

Sarja kertoo kuvitteellisesta Kingdom-nimisestä sairaalasta Lewistonin kaupungissa Mainen osavaltiossa, joka on rakennettu sisällissodan aikaisen univormuompelimon paikalle. Sairaalan nimi oli "Vanha Valtakunta", mutta se paloi ja nykyistä sairaalaa kutsutaan "Uudeksi Valtakunnaksi".

Meedio nimeltä rouva Druse kirjautuu sairaalaan sisään useita kertoja ja sairaalan henkilökunta erehtyy luulemaan häntä luulotautiseksi. Itse asiassa hän yrittää tutkia sairaalan menneisyyttä ja rakennusta riivaavia henkiä ja hän pyytää tohtori Hookia auttamaan totuuden selvittämisessä. Henkiin lukeutuvat tulipalossa kuollut nuori tyttö, Vanhassa Valtakunnassa kauheisiin kokeisiin joutunut teini-ikäinen poika ja omituinen maasikaa tai muurahaiskarhua muistuttava eläin, jonka pitkä kuono on täynnä teräviä hampaita.

Toisaalla taidemaalari Peter Rickman on joutunut sairaalaan liikenneonnettomuuden seurauksena saatuaan vakavia kallo- ja selkärankavammoja, ja hän alkaa selvittää salaperäisiä tapahtumia maatessaan koomassa. Muihin sivujuoniin kuulu neurokirurgi tohtori Stegmanin liittyminen 'Keepers'-nimiseen salaseuraan ja tohtori Elmer Traffin ja unitutkija Lona Massingalen romanssi.

Sarja on tunnettu erikoisista juonenkäänteistä ja sivuhahmoista, jotka palaavat sarjan tapahtumiin useasti.

Sairaalaa muualla maailmassa näyttäneet tv-kanavat

Aiheesta muualla

  • Kingdom Hospital BBC:n sivuilla
  • Stephen Kingin Sairaala Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  • Epävirallinen kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)
Romaanit

Carrie (1974) - Painajainen (1975) - Hohto (1977) - Tukikohta (1978) - Kosketus (1979) - Tulisilmä (1980) - Cujo (1981) - Christine, tappaja-auto (1983) - Uinu, uinu lemmikkini (1983) - Ihmissuden vuosi (1983) - Talismaani (1984; Peter Straubin kanssa) - Se (1986) - Lohikäärmeen silmät (1987) - Piina (1987) - Kolkuttajat (1987) - Pimeä puoli (1989) - Tarpeellista tavaraa (1991) - Julma leikki (1992) - Doloreksen tunnustus (1992) - Uneton yö (1994) - Naisen raivo (1995) - Kuoleman käytävä (1996) - Epätoivon kaupunki (1996) - Kalpea aavistus (1998) - Eksyneiden jumala (1999) - Unensieppaaja (2001) - Pimeyden talo (2001; Peter Straubin kanssa) - Buick 8 (2002) - Kuulolla (2006) - Liseyn tarina (2006) - Tapahtumapaikkana Duma Key (2008) - Kuvun alla (2009) - 22.11.63 (2011) - Tervetuloa Joylandiin (2013) - Tohtori Uni (2013) - Herääminen (2014) - Mersumies (2014) - Etsivä löytää (2015) - Viimeinen vartio (2016) - Gwendyn lipas (2017; Richard Chizmarin kanssa) - Ruususen uni (2017; Owen Kingin kanssa) - Ulkopuolinen (2018) - Keveys (2018) - Laitos (2019) - Myöhemmin (2021) - Billy Summers (2021) - Gwendyn viimeinen tehtävä (2022; Richard Chizmarin kanssa) - Satumaa (2022) - Holly (2023)

Musta torni -sarja

Revolverimies (1982) - Kolme korttia pakasta (1987) - Joutomaa (1991) - Velho (1997) - Callan sudet (2003) - Susannan laulu (2004) - Musta torni (2004) - Tuulen avain (2012)

Novelli- ja pienoisromaanikokoelmat

Yön äänet (1978) - Kauhun vuodenajat (1982) - Jälkeen keskiyön/Ennen aamunkoittoa (1985) - Sydänyö (1990) - Painajaisia ja unikuvia (1: Yksinäinen sormi / 2: Anteeksi, oikea numero) (1993) - Pedon sydän (1999) - Maantievirus matkalla pohjoiseen: 14 kolkkoa tarinaa (2002) - Auringonlaskun jälkeen (2008) - Pimeä yö, tähdetön taivas (2010) - Mitä enemmän verta (2020)

Richard Bachmanin nimellä kirjoitetut

Raivo (1977) - Pitkä marssi (1979) - Vimma (1981) - Juokse tai kuole (1982) - Kirous (1984) - Teloittajat (1996)

Suomentamattomat teokset

The Colorado Kid (2005) - Blaze (2007) - Blockade Billy (2010) - The Bazaar of Bad Dreams (2015)

Tulevat julkaisut

You Like It Darker (2024)

Asiateokset

Danse Macabre (1981) - Nightmares in the Sky (1988) - Kirjoittamisesta (2000) - Secret Windows (2000) - Faithful (2004; Stewart O'Nanin kanssa) - Guns (2013)

E-kirjat

Riding the Bullet (2000) - The Plant (2000; keskeneräinen) - Ur (2009) - Mile 81 (2011) - A Face in the Crowd (2012; Steward O'Nanin kanssa)

Käsikirjoitukset elokuviin

Creepshow – yöjuttu (1982) - Paholaisen silmät (1985) - Hopealuoti (1985) - Maximum Overdrive (1986; myös ohjaajana) - Uinu, uinu lemmikkini (1989) - Unissakävelijät (1992) - Kunnes kuolema meidät erottaa (2014) - Cell (2015; Adam Allecan kanssa)

Käsikirjoitukset televisioon

Sorry, Right Number (1988) - Kultaiset vuodet (1991) - Tukikohta (1994) - Stephen Kingin Hohto (1997) - Chinga (1998; Chris Carterin kanssa) - Myrskyn silmässä (1999) - Rose Red (2002) - Stephen Kingin Sairaala (2004) - Stephen Kingin Desperation (2006) - Päitä tippuu (2014) - Liseyn tarina (TBA)

Sarjakuvateokset

Creepshow (1982) - The Dark Tower (2007-) - The Stand (2008-2012) - The Talisman (2009-2010) - American Vampire (2010) - N. (2010) - Road Rage (2012) - The Dark Man (2013)

Muita artikkeleita

Joe Hill