Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto

Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto (aiemmin Luovan kirjallisen työn palkinto) on jaettu vuodesta 1944 lähtien. Kaupunginhallituksen asettama toimikunta valitsee vuosittain julkaistusta kirjallisuudesta palkittavat teokset.[1]

Palkinto voidaan jakaa tamperelaisten kirjailijoiden kirjoittamista tai Tampere-aiheisista julkaistuista kaunokirjallisista tai muun luovan kirjallisuuden teoksista. Tamperelaisella kirjailijalla tarkoitetaan Tampereella tai Tampereen lähiseudulla nykyisin asuvaa tai Tampereelta kotoisin olevaa, nykyisin muualla asuvaa kirjailijaa.[1]

Sääntöjen mukaan palkintoa ei myönnetä samalle kirjailijalle kahtena vuotena peräkkäin. Palkinto jaetaan ilman kilpailua luovan kirjallisen työn palkitsemistoimikunnan harkinnan mukaisesti. Osa jaettavasta summasta on mahdollisuuksien mukaan käytettävä hyvän nuoriso- ja lastenkirjallisuuden palkitsemiseen.[1]

Palkinnon saajat

1940-luku

1944
  • Kaapo Murros: Tampereen entisajan porvarien kommelluksia
1945
  • Esti Heiniö: Onnellinen nikkari (näytelmä). (Lautakunta arvosteli Heiniön näytelmän tavalla, joka ei miellyttänyt Heiniötä, joten hän kieltäytyi vastaanottamasta palkintoa).
1946
  • Unto Kanerva: Pumpulilaisia ja pruukilaisia
1947
  • Lauri Viita: Betonimylläri (runokokoelma)
  • Helvi Jokinen: Renkaita suvannon pinnassa
  • Uuno Sinisalo: Tampereen kirja
1948
1949
  • Reino Mantere: Puro pyrkii valtamereen
  • Kaapo Murros: Mamsellin hopearuplat
  • Emmanuel Lammi: Puoli vuosisataa työväenopistotyötä Tampereella

1950-luku

1950
  • Lauri Viita: Moreeni
1951
  • Aili Somersalo: Metsolan lapset (Somersalo sai palkinnon koko lasten- ja nuortenkirjatuotannostaan)
  • K. V. Niemi: Kustaa Hiekka
1952
  • Oiva Paloheimo: Ratsastus Eedeniin
  • Eino Arohonka: Kun maalinauha katkeaa; Pikatoimisto Pamaus
  • Leena Härmä: Tuittupää ja Rantakylän Sisu
1953
1954
1955
1956
1957
1958
1959

1960-luku

1960
1961
1962
1963
1964
1965
1966
1967
1968
1969

1970-luku

1970
1971
1972
1973
1974
1975
1976
1977
1978
1979

1980-luku

1980
1981
1982
1983
1984
1985
1986
1987
1988
1989

1990-luku

1990
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
1998
1999

2000-luku

2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009

2010-luku

2010
2011
2012
2013
2014
2015
2016
2017
2018
2019

2020-luku

2020
2021
  • Kristian Huitula: Sarjakuva-Kalevala nykysuomeksi
  • Antti Oikarinen ja Maija-Leena Kallela Senecan teoksen Octavia suomennoksesta
  • Juhani Ahvenjärvi: Autotta Tampereen reunalla
  • Emilia Aakko: Kaiho-kotitonttu ja karanneet kärsiväiset
  • Ilona Tomi: Kaikkein oudointa täällä: kertomuksia
  • Jaakko Melentjeff: Jos et valvo
  • Kim Myrsky Holopainen: Ihmiset katsovat toisiaan
  • Maritta Hirvonen: Pikkukamarimusiikkia[4]
2022
2023
  • Johanna Hulkko: Onnenpäiviä
  • Reetta Huttunen: Katsastusasema
  • Meri & Aleksi Korpela: Peloton Peltohiiri – lumilabyrintti
  • Pekka Kytömäki: Historian pienmiehiä
  • Anni Kuu Nuppunen: Sydänmeri
  • Pyry Qvick: Aurica: kootut teokset
  • Dess Terentjeva: Freestyle[5]

Lähteet

  • Ehdokkaita ja palkittuja (ks. Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto) Pirkanmaan kirjastot. Arkistoitu 27.9.2015. Viitattu 19.12.2017.
  • Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto Kirjasampo.fi

Viitteet

  1. a b c Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 22.4.2020 (päivitetty). Tampereen kaupunki. Viitattu 10.5.2020.
  2. Aitonurmi, Tuomas: Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnot 2017 jaettu Kirjasampo.fi. 23.5.2018. Viitattu 26.6.2022.
  3. Aitonurmi, Tuomas: Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnot 2018 jaettu Kirjasampo.fi. 25.4.2019. Viitattu 31.5.2022.
  4. a b c d Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto (2019–) Tampereen kaupunki. Viitattu 2.6.2023.
  5. Thomsson, Iina: Tampereen kaupunki palkitsi kulttuurin tekijöitä – katso lista apurahojen saajista ja palkituista Aamulehti.fi. 23.4.2024. Sanoma Media Finland. Viitattu 23.4.2024.
  • n
  • k
  • m
Suomalaiset kirjallisuuspalkinnot
Aforistiikka
Kaunokirjallisuus
Käännökset
Lasten- ja nuortenkirjallisuus
Tieteis- ja fantasiakirjallisuus
Tietokirjallisuus
Näytelmätekstit
Muut palkinnot
Lakkautetut palkinnot
Runous