Ti-Ti Nalle

Ti-Ti Nallen entinen talo Ikaalisissa.

Ti-Ti Nalle on Riitta Korpelan luoma satuhahmo. Hahmo tuli tunnetuksi aikoinaan Pikku Kakkosen kautta omassa tv-sarjassaan ja on sittemmin esiintynyt CD- ja DVD-levyillä sekä Yle TV2, MTV3:lla ja C More Juniorilla omassa tv-sarjassaan. Korpela ja Ti-Ti Nalle kiertävät vuosittain ympäri Suomen kattavilla konserttikiertueilla Suomen suurimmissa konserttisaleissa.

Nalleperhe

Nalleperheeseen kuuluvat Ti-Ti Nallen lisäksi Isoisänalle, Isoäitinalle, Isänalle, Äitinalle, Tau Nalle, Ti-Ri Vauva sekä Trioli sekä noin 40 muuta satuhahmoa Hirsimetsästä.

Riitta Korpela johdattaa lapsia musiikin maailmaan nallehahmojen kautta ja musiikin varhaiskasvatuksen pedagogisin menetelmin, jossa nalleperhe on omine rytmeineen oiva opetusväline; Ti-Ti = kaksi kahdeksasosanuottia, Tau = Z eli tauko musiikissa, Ti-Ri = kaksi kuudestoistaosanuottia, Trioli = kolme yhtä pitkää nuottiarvoa, Isänalle ja Äitinalle = neljäsosanuotti ja isoäitinalle ja Isoisänalle = puoli- tai kokonuotti.

Tuotteet

Ti-Ti Nallesta on tehty monia tuotteita, jotka vahvistavat Ti-Tin pedagogista maailmaa. Näihin lukeutuvat myös Korpelan kirjoittamat satu- ja nuottikirjat.

Ti-Ti Nallen talo

Ti-Ti Nallen satuhahmon ympärille toteutettu perhekulttuurikeskus toimi aluksi Korpelan yhtiön ylläpitämänä vuosina 2001–2018 Ikaalisten kylpylän alueella. Sen jälkeen talo toimi lisenssillä ulkopuolisten yrittäjien ylläpitämänä vuosina 2018–2020 Lempäälän Ideaparkissa. Ti-Ti Nallen talo on ollut tämän jälkeen suljettuna, ja sille on etsitty uusia tiloja useilta eri paikkakunnilta. [1][2][3][4][5] [6]

Tuotanto

Diskografia

  • Ti-Ti Nallen lauluja 1  (1989)
  • Ti-Ti Nallen talossa tapahtuu  (1991)
  • Ti-Ti Nallen rytmiretki  (1992)
  • Ti-Ti Nallen joulu  (1992)
  • Ti-Ti Nallen laulutupa  (1993)
  • Riitta ja Ti-Ti Nalle: Rumpurei  (1995)
  • Villit rytmit  (1997)
  • Riitta ja Ti-Ti Nalle: Paras ystävä  (1998)
  • Riitta ja Ti-Ti Nalle-perhe  (2000)
  • Riitta ja Ti-Ti Nalle: Parhaat  (2001)
  • Vauhtia tassuihin!  (2004)
  • Nallejamit  (2008)
  • Unilaulut  (2009)
  • Riitta ja Ti-Ti Nalle: Parhaat 2  (2009)
  • Tärinähousut vauhdissa  (2012)
  • Tanssittaa (2017)
  • Laula ja leiki (2017)
  • Liiku ja jumppaa (2017)
  • Opettaa (2017)
  • Matkustaa kavereineen (2017)
  • Hirsimetsän kaverit (2017)

Kirjat

  • Ti-Ti Nallen talo (1990)
  • Ti-Ti Nallen talossa tapahtuu (1992)
  • Ti-Ti Nallen laululeikit (1998)
  • Ti-Ti Nallen laulukirja (2000)
  • Ti-Ti Nallen vuodenajat (2003)
  • Ti-Ti Nallen koko perhe (ensikatselukirja)
  • Ti-Ti Nallen parhaat - lauluja ja tarinoita (sisältää CD:n) (2009)
  • Ti-Ti Nallen Suuri Satukirja (2018)
  • Ti-Ti Nallen Suuri Laulusatukirja (2019)

Konserttikiertueet

  • Sateenkaaren väreissä  (2001)
  • Salaisuuksien ovet (2002)
  • Joulutohinat (2003)
  • Seikkailu Lelumaassa (2004)
  • Ti-Ti Nalle ja Pikku-possu (2005)
  • Ullakon Aarre (2006)
  • Meriseikkailu (2008)
  • Synttärit (2009)
  • Hirsimetsän salaisuuksien yö (2010)
  • Seikkailu Lumimaassa (2011)
  • Hei Nallet! Lennetään! (2012)
  • Nalletalon arvoitus (2013)
  • Ti-Ti Nalle Täältä tulee Trioli (2014)
  • Ti-Ti Nalle Joulu-uni (2014)
  • Ti-Ri Vauvan Synttärit (2015)
  • Ti-Ti Nalle Merenalainen maailma (2015 – 2016)
  • Ti-Ti Nalle Matka maailman ympäri ( 2016 – 2017)
  • Ti-Ti Nalle Joulupukki hirsimetsässä (2017)
  • Ti-Ti Nalle 30-vuotisjuhlakonsertti (2018)

Videot

  • Ti-Ti Nallen taikarumpu (1994 VHS, 2001 DVD).
  • Ti-Ti Nallen joulu (1995 VHS, 2001 DVD).
  • Ti-Ti Nallen laulava & leikkivä kuvakirja (1996 VHS, 2001 DVD).
  • Ti-Ti Nallen seikkailuleiri (1997 VHS, 2001 DVD).
  • Ti-Ti Nallen lomamatka (1998 VHS, 2001 DVD).
  • Ti-Ti Nalle ja tunturin tuulet (1999 VHS, 2001 DVD).
  • Riitta ja Ti-Ti Nalle-perhe sateenkaaren väreissä (2001 VHS ja DVD).
  • Ti-Ti Nallen talossa tapahtuu 1-5 (2002 VHS, 2005 DVD).
  • Ti-Ti Nalle ja salaisuuksien ovet (2003 VHS, 2004 DVD).
  • Ti-Ti Nallen joulutohinat (2003 VHS ja DVD).
  • Ti-Ti Nallen talossa tapahtuu 6-8 (2004 VHS ja DVD).
  • Ti-Ti Nallen seikkailu lelumaassa (2005 VHS ja DVD).
  • Ti-Ti Nalle ja Pikku Possu (2005 VHS ja DVD).
  • Ti-Ti Nalle Karaoke 1 (2005 VHS ja DVD).
  • Ti-Ti Nalle Karaoke 2 (2006 DVD)
  • Ti-Ti Nalle ja ullakon aarre (2007 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Kimpsut ja kampsut 1 (2007 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Kimpsut ja kampsut 2 (2008 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Karaoke 3 (2008 DVD)
  • Ti-Ti Nallen Meriseikkailu (2009 DVD)
  • Ti-Ti Nallen Synttärit (2010 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Vuodenajat 1 Talvi & kevät (2010 DVD)
  • Ti-Ti Nalle & Hirsimetsän salaisuuksien yö (2011 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Joulun taikaa (2011 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Vuodenajat 2 Kesä & syksy (2012 DVD)
  • Ti-Ti Nalle & Seikkailu Lumimaassa (2012 DVD)
  • Ti-Ti Nalle & Hirsimetsän salaisuuksien yö (2012 DVD)
  • Ti-Ti Nalle ja Turvallisuus 1 (2013 DVD)
  • Hei Nallet, lennetään! (2013 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Turvallisuus 2 (2014 DVD)
  • Ti-Ti Nalle & Nalletalon arvoitus (2014 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Täältä tulee Trioli (2014 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Ti-Ri Vauvan synttärit (2015 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Joulu-uni (2015 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Merenalainen maailma (2016 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Nallet vauhdissa (2016 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Matka maailman ympäri (2017 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Mallorcalla (2017 DVD)
  • Ti-Ti Nalle 30-vuotisjuhlakonsertti (2019 DVD)

Lähteet

  • Ti-Ti Nallen kotisivut
  • Ti-Ti Nallen Koti (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Ti-Ti Nallen talossa

Viitteet

  1. Ti-Ti Nallen toiminta jatkuu Hämeenkyrössä – Riitta Korpela iloitsee uusista tiloista Ilta-Sanomat. 28.10.2020. Viitattu 28.10.2020.
  2. Ti-Ti Nallen talo Ideaparkissa suljettiin – näin korona on vaikuttanut rakastetun lastensuosikin toimintaan Ilta-Sanomat. 4.6.2020. Viitattu 5.11.2020.
  3. Ti-Ti Nallen talo ei avaudukaan Hämeenkyröön – uudet tilat etsinnässä Aamulehti. 27.3.2021. Viitattu 9.12.2022.
  4. AL: Ti-Ti Nallen Talon uusista tiloista tuli erikoinen soppa – ikävä yllätys romutti Riitta Korpelan suunnitelmat is.fi. 30.3.2021. Viitattu 9.12.2022.
  5. Ti-Ti Nallen talo siirtyy Hämeenkyröön Yle Uutiset. 29.10.2020. Viitattu 21.3.2024.
  6. Mika Lampi: Ti-Ti Nallen ”äiti” Riitta Korpela muuttaa Sastamalaan – ”Löytyi erittäin hyvässä kunnossa oleva omakotitalo” Tyrvään Sanomat. 26.9.2023. Viitattu 21.3.2024.

Aiheesta muualla

  • Ti-Ti Nallen Elämystentalon kotisivu
  • Ti-Ti Nalle -tuotteiden verkkokauppa
  • Ylen Elävä arkisto: Riitta ja Ti-Ti Nalle Pikku Kakkosessa 1989
Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.